Kirjoittelen jo nyt, jos huomenna tulee kiirus.

Elikkä siis huomenna meijän popula suuntaa Ouluun! Pakkailut on hoidettu suurinpiirtein ja Katselmus-fiilis nousee.

Porukkaan kuuluu siis 9 ihmistä ja 8 koiraa, joista 4 urosta ja 4 narttua. 1 uroksista on sentään vielä junnu-iässä, mutta tulee kyllä varmasti venkslausta noiden uroksien kanssa. Menomatkalla matkassamme on myös pieni Taapanteri-lapsi joka jää pohjoisen koiraksi.

Matkaan lähdetään siis Helsingin Länsi-Pakilasta 16.00-16.30, josta suunnataan Mäntsälään, josta Laura-kasvis hyppää Vasmin kera mukaan. Siitä sitten otetaan kurssi kohti Jyväskylää, mistä hyppää vielä Kiisi ja Nuka kyytiin. Sieltä sitten käykin matka kohti Oulua. Perillä Oulussa ollaan siis vasta iltahämärässä. Oulussa meille on majottautuminen varattuna Nallikari campingistä, jossa meidän poppoolle on 2 mökkiä, joista toinen on vähän isompi ja toinen sitten vähän pienempi.

Tokoilun suhteen on ihan OK fiilikset ja tuntuu siltä, että me voitaisiin ihan selvitä. Omistajakin luulisi nyt olevansa vähän enemmän mukana, kun viime Katselmuksen tokoissa, joten paremmin toivottavasti menee. Viimevuonna depyyteissä saatiin kakkostulos pisteillä 146 ja nyt olisi tavoitteet sinne kakkostuloksien yläpäähän tai jopa ykköstulos. Me ei olla kyllä yhtään harjoiteltu häiriön alla, joten jos sinne kakkosen yläpäähän saadaan, niin ollaan ihan tyytyväisiä.

Ulkomuodon puolella on kovasti toiveissa taas parannusta. Viimevuonnahan Stahpi oli sairauden takia huonossa kunnossa ja saatiin kakkonen. Nyt ollaan oikein nätissä kuosissa ja elinvoimaisena niin mielessä tetysti pyörii ne toiveet sijoituspaikoista. Omistajankin Junior Handleriin toivottaisiin taas vähän parempaa tulosta, viime vuonna kun ei sitä sijoitusta tullut.

On kyllä ihan super kiva päästä isolla poppoolla halki Suomen Katselmukseen! Huomenna pitäisi vielä hoitaa viimeiset kauppareissut, että saa automatkallekkin vähän evästä.

Me palaillaan maanantaina blogeihin tulosten kera! ;)